Eletään nyt marraskuuta. Koulussa (olen jo seitsemännellä luokalla) meidän luokkaa pyydettiin järjestämään jokin näytelmä koulun joulujuhlaa varten. Useat meistä on...miten sen nyt sanoisi...luovaa porukkaa! Olemme 7A-luokka, luokkalaisteni mukaan parasta A-ryhmää! Itse en näe asiaa niin. Kuvittelen, jotta useimmat luokkalaisistani haluavat vain näyttää taitonsa muulle koululle ja siksi ovat aktiivisia monessa asiassa. Itseni mielestä luova ihminen on ajattelija, vähän hiljainen ja syrjään vetäytyjä, joka kuitenkin haluaisi päästä sieltä ylös ja näyttää taitonsa kaikille muttei vain uskalla... Tämä luova ihminen ajattelee ennen kuin puhuu ja häntä pidetään sen takia eristyneenä. Useat luokkalaisistani on siis non-luovia! Itse kuulun luovien ryhmään ja siksi tässäkin tapauksessa annoin non-luoville tilaa, koska sitä he haluavat! He kaikki puhuvat yhteen ääneen eikä mistään tule mitään. Pitäisi varmaan auttaa niitä jotenkin, mutta me luovat ihmiset haluamme ensin nauttia non-luovien ihmisten kommelluksista ennen kuin me itse puutumme heitä auttamaan. On se mukavaa katsella kuinka kaikki menee pieleen, se on osa ilon-prosessia, jota me luovat ihmiset koemme monimutkaisissa aivoissamme ja rauhallisen tyynissä mielessämme. Aion kyllä kuitenkin heille ehdottaa yhtä näytelmää pitivät he siitä tai eivät. Mielestäni tänä jouluna voisimme esittää jonkin erikoisen näytelmän. Jotain, mikä saa ihmiset ajattelemaan ja hiljentymään hetkeksi aikaa. Ei mitään joulupukki-höpötyksiä eikä edes sitä tavanomaista Jeesuksen syntymää, vaan jotain ainutlaatuista millaista ei vielä missään koulussa ole esitetty... Siispä surffailin monet pitkät illat googlen maailmassa vain etsimässä jonkin spesiaalin eteeni, ja siinä se oli! Kirjoittaja oli joku pöytälaatikkokirjailija, joka kuvasi aina itseään pelkällä nimimerkillä Deezmo, en tiedä mitä se tarkoittaa mutta erikoisesti hän ainakin kirjoitti! Joskus hän kirjoitti runoja, joskus runoja joista tulikin tarina... Kuitenkin löysin erään näytelmä -tyylisen kirjoituksen, joka ei varmaan ollut näytelmä mutta siitä sen kuitenkin pystyi hyvin tekemään! Se oli kertomus, jonka nimi oli Laulava Enkeli. Lukiessani tarinaa, ihollani kulki pieniä kylmänväreen kaltaisia sykähdyksiä. Enkelit sopivat jouluun ja tässä se oli! Täydellinen näytelmä täydelliseen joulujuhlan! Tämä pysäyttäisi ihmisten sydämet ja ehkä jopa non-luovat ihmiset voisivat edes hetken verran saada luovien ihmisten ajatukset omiin yksinkertaisiin aivoihinsa ja ehkä hekin osaisivat arvostaa hiljaisuutta...edes hetken verran!

Äidilläni oli tapana opettaa minuakin laulamaan. Hänen mielestään lauloin kuin enkeli, mutten itse ollut sitä mieltä. Kuitenkin äitini kuoltua laulan itsekseni edelleen. Isäni poskille laskeutuu aina pieniä kyyneleitä kun hän kuulee ääneni, ehkä osittain laulan kuin enkeli tai sitten isäni muistaa äänestäni äitini ja siksi itkee... Joka tapauksessa Laulava Enkeli -näytelmässä on enkeli, joka laulaa. Nimestäkin sen tietenkin voi jo päätellä! Haluaisin tietenkin olla tämä enkeli mutta tiedän etteivät non-luovat luokkalaiseni sitä katso hyvällä, joten päätin hiljaa mielessäni ensin näyttää heille että osaan laulaa ja sitten vasta esitän heille kyseisen näytelmän... Toivon tosiaan että juoneni onnistuu ja saan näytelmän viedyksi kaikkien suosioon! Pitää vain saada loistava tilaisuus ja kaikki ovat myytyjä!
Luokallani on muutama muukin luova ihminen ja me kaikki olemme hyviä ystäviä. Ensin siis täytyy saada heidät mukaan suunnitelmaan, niin ehkä me yhdessä voimme taistella villejä, meluisia non-luovia vastaan! Eräs luova asuu ihan naapurissani ja olemme olleet ystäviä pienestä pitäen ja hänen äitinsä oli äitini hyvä ystävä. Taidankin ensin taivutella hänet mukaan niin kaikki on helpompaa...
Suljin kannettavani ja jätin sen sängyn päälleni ja otin juuri tulostamani kertomuksen osan mukaani. Voisin näyttää naapuri-luovalleni ensin pätkän aiheesta ja voisimme sitten yhdessä keksiä mutkikkaan suunnitelmat etteivät non-luovat tajua mitään!

Istuin ikkunalla katsellen, kuinka lumi leijaili alas kirkkaalta taivaalta. Ei ollut pilven pilveä, mutta kuitenkin lunta jostain lenteli... Äidiltäni kerran kuulin, että enkelit matkallansa niitä tiputtelevat kun he lentävät talvisin aina lähempänä maanpintaa. En kuitenkaan ole varma, että uskonko tuohon. Pieneen lapseen se meni, mutta nyt vähän vanhempana en enää usko kaikkea mitä vanhemmat sepittävät... Äidilläni oli tapana kertoilla paljon tarinoita. Hän oli luonteeltaan haaveilija ja unelmoija, joten ehkä se sai hänet myös sepittämään pieniä valkoisia valheita. Tai sitten hän vain halusi uskoa johonkin meitä suurempaan ja ihmeellisempään. Puhun hänestä menneessä aikamuodossa, koska eräänä talvena hän menehtyi auto-onnettomuudessa. Oli liikaa lunta ja tiet olivat liukkaita... Hän itse ei koskaan ajanut autolla vaan isä vei aina häntä, joten hän oli päättänyt kävellä naapuriin. Sille matkalle hän sitten jäikin, eikä hänestä jäänyt kuin lumienkeli lumikinokseen. Auto nimittäin tönäisi hänet ojaan, joka oli täynnä lunta. Äitini rakasti lunta, mutta tavallaan se myös tappoi hänet...

Äitini piti laulamisesta. Hän lauloi aina kun oli kävelyllä ja aina kun isä kuljetti häntä. Uskon, että hän lauloi myös tuona yönä kun hän kuoli. Hän ei kuullut autoa, eikä kerinnyt väistämään. Uskon hänen olleen onnellinen ja tietämätön tulevasta kohtalostaan, kunnes hän sitten jo makasikin ojassa kuolleena... Minä tunnen hänen läsnäolonsa aina kun katselen lunta. Ehkä hän juuri tälläkin hetkellä tiputtelee taivaalta noita lumihiutaleita juuri minua varten. Pilvettömältä taivaalta tuleva lumi yleensä jääkin pidemmäksi aikaa maahan, sillä se lumi on jotenkin erilaista. En osaa kuvailla sitä tunnetta, mutta tämä kaupunki on aina rauhallinen tuohon aikaan. Ehkä lumi ilman pilviä saa aikaan rauhan tunteen. Minä ainakin tunnen niin...

Otin kaakaon pöydältä ja join sitä. Äitini tapasi sitä aina laittaa kun lunta satoi. Kermavaahdon kera sekin näytti vähän talviselta. Äidin mielestä se rauhoitti lapsia ja niin kuin se sitä tekikin. Olen tyyni, en edes itke vaikka onkin äitiä ikävä. Tiedän hänen olevan kanssani, syleilemässä minua, kaatamassa lisää kaakaota ja pyyhkimässä huuruista ikkunaa, jotta näkisin lumen paremmin. Kiitos ihanista muistoista hänelle. Tiedän hänen olevan juuri oikeassa paikassa, taivaassa...

Sinä iltana kun äitini kuoli, olin itsekin ulkona. Takapihalla oli niin paljon lunta, jotta oli kiva hyppiä suuriin kasoihin ja heitellä pieniä palloja ilmaan. Tein muutamia lumienkeleitä tapani mukaan lumeen. Äkkiä huomasin jossain pimeässä valkean hahmon, joka tuijotti minua. En tiedä mikä se oli, mutta näytti ihan pieneltä tytöltä joka katseli leikkejäni. Meinasin sinä iltana lähteä äitini mukaan katsomaan naapurin tyttöä, mutta ulkona oli niin paljon lunta että halusin jäädä leikkimään. En tiedä mitä se oli, mutta hyvästellessä äitiäni, tunsin jonkun selässäni. Aivan kuin joku käsi olisi pyytänyt jäämään leikkimään kotiin. Ehkä se kädentunne olikin totta ja se pieni tyttö takapihalla halusi että jäisin henkiin. Vuosien aikana olen kokenut sen saman viileän kädentunteen selässäni aina kun olen ollut ulkona pimeällä, yksin leikkimässä. Ehkä se oli suojelusenkelini tai ainakin tyttö, joka varoitti minua. Mutta miksi hän ei pelastanut samalla tavalla äitiäni? Se ei ole vielä selvinnyt minulle, mutta ehkä kaikkea meidän ei pidäkään tietää...

Kaakao loppui, samoin loppui lumisade. Kello oli jo paljon ja miettimisestä tuli väsy. Suljin ikkunaverhon ja ennen sitä katsoin vielä pimeyteen. Näin jossain kaukana lapsia vielä leikkimässä. Toivottavasti hekin menevät pian nukkumaan... Ajattelin itsekseni ja nousin lähteäkseni. Katsoin vielä kerran ikkunasta ja huomasin lasten juoksevan kotiinsa, aivan kuin olisivat lukeneet ajatukseni. Maailma on ihmeellinen paikka ja vielä ihmeellisempää on taivaassa...
Vedin peiton ylleni miettiessäni vielä äitiäni. Hän tapasi aina tulla iltaisin peittelemään minut. Nyt kuitenkin osasin sen itse jo tehdä, joten isänikään ei enää tarvinnut tulla tekemään sitä. Suljin silmäni ja vaivuin syvään, levolliseen uneen...

Tämä on nyt sitten ensimmäinen kirjoitus tähän blogiin! Olet siis astunut novellieni maailmaan! Täällä kirjoitan aina novelleja, joita aina sitten jatkan... Kategorioissa on novellien nimet ja tämä Tiedotus -kategoria on kategoria, joissa kerron joko päivityksistä tai muista tärkeistä asioista... Laitan tuohon sivuille aina novellien osien linkit, joten voit helposti mennä oikeaan osaan jota et ole vielä lukenut! :) En ole ihan varma että montako novellia tänne kirjoitan, mutta yritän aina kirjoittaa jokaisen novellin loppuun ennen kuin aloitan seuraavaa... Näin ette mene sekaisin lukemisistanne... =) Ja aina kun olen kirjoittanut novellin loppuun, voin tehdä siitä semmoisen yhteenvedon tuonne "Sivut" osioon... (en vielä ole varma että näkyykö se tuossa sivussa, mutta sinne se kuitenkin tulee sitten aikanaan... =))

Jos haluatte kommentoida, kommentoi! Ja jos tulee ideoita, miten voisin kehittää tai muuttaa tätä blogia, niin kertokaa ihmeessä! =) On hyvä saada kehitys-ideoita! ;)

Hyviä lukuhetkiä!!!!

Deezmo